Asiakastarina Saintex

Tehokasta heijastintuotantoa Dynamics NAVilla

Heijastimistaan tunnettu Saintex Oy tarvitsee paitsi toimivan toiminnanohjausjärjestelmän, myös asiakkaastaan aidosti kiinnostuneen toimittajan.

Helsinkiläinen Saintex Oy valmistaa liikelahjoina suosittuja brändituotteita, kuten avaimenperiä, hiirimattoja ja taskunsuojakoteloita.
Parhaiten Saintex tunnetaan heijastimistaan, jotka valmistetaan kullekin tilaajalle erikseen. Heijastimen saa halutun värisenä ja muotoisena sekä toivotulla painatuksella, kuten logolla.

Jokaisella tilauksella on oma ”reseptinsä”, selittää Saintexin toimitusjohtaja Susanna Blomqvist.

”Resepti kertoo, mitkä raaka-aineet ja painatukset heijastimeen tulevat ja miten se leikataan. Heijastin kiertää prosessissa koneelta toiselle, ja töissä on tusinan verran ihmisiä tekemässä niitä”, Blomqvist sanoo.

Prosessin sujuminen sovitussa aikataulussa edellyttää tietenkin toimivaa toiminnanohjausjärjestelmää.

Navakka asiakkaan saappaissa

Saintexin toiminnanohjausjärjestelmänä on jo vuosia toiminut Microsoftin Dynamics NAV, jonka nykyinen versio on nimeltään Business Central. Blomqvistin mukaan järjestelmässä sinänsä ei ole koskaan ollut vikaa, mutta takavuosina sen varassa työskentely oli toisinaan kuin selviytymistaistelua.

”Olimme käyttäneet NAVia jo jonkin aikaa ennen kuin tutustuimme Navakkaan. Järjestelmän edellinen toimittaja ei lainkaan ymmärtänyt toimintaamme eikä esimerkiksi lean-metodia, jota noudatamme välttääksemme turhia toimintoja”, Blomqvist kertoo.

Navakan nimi tuli vastaan, kun Blomqvist ryhtyi etsimään uutta toimittajaa NAVille.

”Löysimme heti yhteisen sävelen Navakan kanssa. He vaikuttivat aidosti kiinnostuneilta asiakkaastaan. He asettuivat saappaisiimme ja osasivat kysyä meiltä oikeat kysymykset.”

NAV vapauttaa kädet ja aivot

NAVin varassa toimivat paitsi tuotannon eri vaiheet, myös muun muassa laskutus sekä ulkoistettu kirjanpitokin.

”Meillä on ulkopuolinen kirjanpitotoimisto, joka operoi etätyöpöydän kautta suoraan NAV -ympäristössämme. Näin luvut ovat jatkuvasti reaaliajassa eikä tule turhaa käsityötä.”

Ilman NAVia luvassa olisi paljon muutakin ylimääräistä työtä.

”Virhemarginaalit kasvaisivat ja toimitusajat pitenisivät. Se vaikuttaisi koko ketjuun ja asiakkaaseen asti. Laskutuskin olisi hankalampaa. Pitäisi muistaa paljon sellaisia asioita, jotka tämä järjestelmä nyt muistaa puolestamme. Näin aivokapasiteettiamme vapautuu muihin tehtäviin eli myyntiin, markkinointiin ja asiakkaan huomioimiseen.”

Tutustu asiakkaamme tarjontaan osoitteessa www.saintex.fi

Kirjoittaja:
Jaakko Kilpeläinen
Markkinointi- ja viestintätoimisto Näkyy ja Kuuluu

Kiinnostuitko?

Voimme navakoida liiketoimintajärjestelmät alasta riippumatta toimivaksi kokonaisuudeksi, joka huomioi joustavasti myös ainutlaatuiset tarpeet.

Ota yhteyttä