Asiakastarina CHS

Yksi kustomoitu ratkaisu kattaa CHS:n kansainvälisen logistiikkatoiminnan

CHS Group on yksi Suomen suurimmista, kansainvälisesti toimivista logistiikka-alan yrityksistä. Kuljetuspalveluiden lisäksi yritys on asiakkailleen huolinta- ja varastointikumppani. Yhteistyö Navakan kanssa alkoi versionvaihtona Microsoftin Dynamics NAV:ista nykyiseksi Business Centraliksi, jonka päätehtävä on toimia talousjärjestelmänä. Lukuisat kumppaniyritykset sekä toimialakohtaiset erot asettivat omat tarpeensa uudelle alustalle.

Kotimainen perheyritys CHS Group lukeutuu Suomen suurimpiin kuljetus-, huolinta- ja varastointipalveluja tarjoaviin logistiikka-alan yrityksiin. Projekti aiemman Microsoft Dynamics NAV:in päivittämiseksi uuteen Business Centraliin aloitettiin Navakan kanssa vuonna 2020 ja saatiin maaliin keväällä 2021. Kokonaisjärjestelmähanke kuitenkin jatkuu edelleen uusien järjestelmien liittämisellä Business Centraliin.

CHS Groupin talousjohtaja Hanna Nieminen kuvailee, kuinka yrityksen liiketoimintatarpeet ovat muuttuneet vuosien varrella. Esimerkiksi, kun CHS:n liiketoiminta kasvoi räjähtävästi vuoden 2019 Geodis Finlandin Suomen liiketoimintakaupan myötä, järjestelmien automatiikan ja sujuvuuden merkitys korostui entisestään.

”Haluamme panostaa entistä enemmän asiakaspalveluun, ja nykyaikaiset järjestelmät vapauttavat meiltä aikaa löytää asiakkaidemme tarpeisiin juuri oikeat ratkaisut”, Nieminen sanoo.

Muutoksissa Business Central on osoittautunut liiketoimintaa parhaiten tukevaksi alustaksi taloushallintojärjestelmälle ja toimialakohtaisille toiminnanohjausjärjestelmille.

TOP 3 – Parasta Navakalla

  1. Tiimi, jonka asiantuntevat erpistit tuntevat tuotteensa ja mihin se pystyy.

  2. Navakalla on aina tarjota ratkaisuehdotusta.

  3. Asiat etenevät ja vastauksen saa nopeasti.

Lue lisää osaavista erpisteistämme

Jos haluaa valmista, ei voi edetä tikettinumeroilla

Nieminen perustelee, miksi CHS päätyi valitsemaan Navakan:

”Päädyimme Navakkaan, koska halusimme itsemme kokoisen kumppanin. Meillä oli huonoja kokemuksia suurista softataloista, joissa projekti venyy, kun kumppani ei pysty reagoimaan kovin nopeasti. Ei voi olla niin, että kun laitat yhteystiimillesi viestin, saat vastaukseksi tiketin. Lopulta joudut kyselemään asian etenemisen perään. Saimme Navakalta pienen tiimin, josta tiedämme keneltä kysyä mitäkin asiaa”.

Useiden yritysten ja toimialojen tarpeet huomioiden

Toimialojen eroavaisuudet sekä useiden yritysten tuominen saman Business Centralin sisälle asettivat omat erikoisvaatimuksensa uudelle alustalle. Esimerkiksi kahdessa CHS:n yrityksessä Business Central toimii sekä talousjärjestelmänä että toiminnanohjausjärjestelmänä.

Esimerkiksi ulkomaankauppaan liittyvät arvonlisäverokysymykset kuuluvat olennaisesti CHS:n toimialaan, ja heidän täytyy voida luottaa siihen, että järjestelmät käsittelevät arvonlisäverot oikein.

”Navakka on tosi hienosti pystynyt ehdottamaan eri ratkaisuja, miten nämä meidän ominaispiirteemme pystytään taklaamaan järjestelmässä. Navakalla ymmärretään meidän prosessejamme ja tarpeitamme”, Nieminen kiittelee.

CHS Groupin edustaja merirahdin edessä

Business Centralin vahvuudet

”Jos on paljon transaktioita kuten meillä, pitää taloushallintajärjestelmän käytön olla sujuvaa. Jokaista myyntilaskua ei voi lähteä kirjaamaan käsin. Meillä oli vahva luotto aiemman NAV-kokemuksen perusteella, että Business Central toimii loogisesti, luotettavasti ja ruudinkestävästi”, Nieminen kuvailee.

Siirtymä Business Centraliin meni todella saumattomasti. Niemisen mukaan se kertoo siitä, että projekti oli huolellisesti suunniteltu ja CHS hyödynsi taitavasti aiempaa kokemustaan edeltävästä NAV:ista.

Miten Business Central ja Navakka ovat vastanneet tarpeisiin?

”Business Central on vastannut kaikkiin liiketoimintatarpeisiimme. On osoittautunut, että jos järjestelmän karvalakkitoiminnallisuus ei toimi meillä, Navakka on saanut järjestettyä sen tarpeidemme mukaiseksi. Aina on löytynyt ratkaisu”, Nieminen kiittelee,  ”pystyn suosittelemaan järjestelmää kelle tahansa”.

Tutustu asiakkaamme tarjontaan: chs.fi

Kirjoittaja:
Mirva Perkiö
Markkinointitoimisto Creative Crue
11.10.2022

Kiinnostuitko?

Voimme navakoida liiketoimintajärjestelmät alasta riippumatta toimivaksi kokonaisuudeksi, joka huomioi joustavasti myös ainutlaatuiset tarpeet.

Ota yhteyttä