Erpisti tutkii - Varaustyökirja
Uudessa BC -versiossa on lisätty järjestelmään uusi, mielenkiintoinen toiminto, jota #Erpisti tänään tutkii.
Kyseessä on Varaustyökirja-niminen toiminto.
Uskoisin, että useilla asiakkaillamme olisi tarve hallita varaston niukkuuden jakoa hallitusti. Ainakin asiasta on usein määrittelyissä ja tapaamisissa keskusteltu.
Keskitetty varauksien hallinta on yleensä melko hankalaa, tällä työkalulla se onnistunee helpommin.
Allokointikäytännöstä saattaa olla paljonkin hyötyä, kun niukkuutta jaetaan. Mielenkiintoista!
Katsotaanpa lähemmin esimerkin avulla
Kuten varmaan tiedätte, kaikki perustuu siihen, että järjestelmässä on kysyntää tuotteille haluttuina päivinä.
Ja vapaata saldoa on varastossa 5 kpl. Ja 9 kpl on kysyntää myynti- ja siirtotilauksilla.
Järjestelmä ei erottele mitenkään asiakkaita (myynti) tai omia toimipisteitä (siirrot).
IDEA: Jos käytetään esim. Asiakkaiden ABC-luokittelua, sen voisi huomioida allokoinnissa. (tai tietty myyntikanava on prio1). Tai jos asiakkaiden myynti on tärkeämpää kuin sisäiset siirrot myös sen voisi huomioida allokoinnissa. Näihin varmaan löydetään tarvittaessa toimivat ratkaisut.
Nyt tuli toimitusten suunnittelijalle ongelma: emme ehkä pysty palvelemaan kaikkia asiakkaita. Ainakaan, jos ratkaisu pitäisi tehdä näkyvien tietojen perusteella. Onneksi tilanne muuttuu täysin, kun otamme mukaan ostotilaukset.
Lisäksi meidän täytyy huomioida, että tämä toiminto luo vain varastossa oleviin saldoihin kohdistuvia varauksia.
IDEA: Voisiko tuosta luoda myös varauksia tuleviin tavaroihin (esim. ostoihin), perusjärjestelmähän tuon sallii. Niiden tekeminen on vaan useiden klikkausten takana.
TOINEN IDEA: itse toivoisin tuohon ruudulle lisätietoa ostotilauksista ja siirtotilauksista, jotka saapuvat varastoon. Varaston saatavuus tapahtumatasolla avaa nimikkeen tulevaisuuden ”kivasti”. Alla siitä tietoa lisää.
Varastossa on siis saldoa 5 kpl tällä hetkellä. Sen jälkeen siirtotilaus vie saldoilta 3 kpl. Jäljelle jää 2 kpl.
Mutta sen jälkeen on jo tulossa ostoja, eli kannattaa hoitaa kaikki rivit järjestyksessä kysyntäpäivän mukaisesti.
Ainahan asiat ei mene noin hyvin ja on olemassa useanlaisia tapoja toimia eri toimialojen mukaan.
Ja ainahan näissä ERP-jutuissa vielä korostuu se, että kerrotaan tilaukselle mahdollisimman paljon tietoa esimerkiksi sunnitellusta toimituspäivästä. Jos se muuttuu, niin muistetaan aina uusi tieto päivittää tilauksellekin.
Mielellämme käymme teidän kanssanne asiaa yhdessä läpi ja tutkisimme, olisiko tuosta teille apua toimitusketjun hallinnassa?
Ei muuta kuin rohkeasti testaamaan!
Ota yhteyttä Lisätietoa Business Centralista